Olen Vee Lehtinen, helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä. Olemiseni koetinkivenä on koettaa julkaista jo syntyneitä ja edellään syntyviä teoksiani. Tehtävä on mieluinen, mutta ei helppo.
Huhtikuun 10. vuonna 2026 julkistui ensimmäisen albumini nimeltä “Uusi ihminen”. Tuo albumi sisältää 11 kappaletta, joissa kaikissa on tekemäni sanat ja sävelet. Myöhemmin syksyllä julkaisen vielä toisenkin 12 kappaletta sisältävän Silvervägen- albumin, niin ikään omin sanoin ja sävelin. Nämä laulut eivät ole vastasyntyneitä, vaan niiden tekemiseen on vierähtänyt 26 vuotta. Pöytälaatikkoon jää vielä kaksi albumillista lisää taltioimattomia teoksia, joissa tosin osassa on myös co-writeja.
Kenties suurin oivallus näiden kahden albumin maailmalle saattamisen yhteydessä on ollut seuraava: Voin haluta olla joku, voin haluta tulla joksikin ja voin haluta saada aikaan… mutta ellen tee haaveilleni mitään - ei mitään myöskään tapahdu. Sellaista elämä on. Olenkin tullut läpi harmaan kiven saadakseni lauluni edes maailmalle. Laulun tekeminen on niin huippujuttu, mutta musiikin reki on raskas yksin vedettäväksi.
---
Tietoa musiikillisesta kokoonpanosta
Albumeillani soittaa moni tunnettu suomalainen muusikko ja lisäksi sovittajina ja studioteknikkoina on kotimaan kärkipään tekijäkaartia. Taiteellisina tuottajina albumeilla ovat toimineet pääasiassa kapellimestari Jari Puhakka ja aikanaan vantaan Revolver-studiolla Asko Ahonen. Miksaajina Asko Ahosen lisäksi ovat toimineet Emma-voittaja Risto Hemmi ja Finnvox studioiden nykyinen studiopäällikkö Aki Sihvonen. Soittajina albumeilla ovat muun muassa Juha Björninen, Vee Lehtinen ja Hannu Huikko (kitarat), Harri Rantanen, Asko Ahonen ja Jari Puhakka (basso), Asko Ahonen, Jari Puhakka ja Kai Tapani (koskettimet), Anssi Nykänen (rummut), Heikki Keskinen (puhaltimet), Timo Turpeinen (taustalaulu). Lisäksi Ville Pusa on mukana Niin hän lähtee kappaleella pienellä sävellysosuudella.
Yhteensä 3 albumeilla soittamassa ollutta muusikkoa (Tapani, Huikko ja Keskinen) soittelevat jo vehreämpien niittyjen rokkibändissä.
Albumit kunnioittavat omalta osaltaan myös heidän elämäntyötään sekä muistoaan suomalaisina musiikin tekijöinä.